Elokuussa Järvenpäässä juhlitaan yhdessä hyvässä sykkeessä 100-vuotiasta Suomea ja Tuusulanjärvi-ilmiötä!
Juhlaviikonlopun aloittaa Tuusulanjärvi-ilmiön merkeissä Tuusulan Taiteiden Yö perjantaina 11.8. Järvenpäässä juhlat alkavat lauantaina 12.8. klo 10–15, jolloin kävelykatu Jannella vietetään yhteisten pöytien ääressä piknikiä, johon kaupunkilaiset ovat tervetulleita juhlimaan omien eväiden ja ystävien kanssa. Pöydät katetaan ja koristellaan lukuisten emäntien ja isäntien voimin ja jokainen voi istahtaa haluamaansa pöytään viettämään juhlapäivää. Piknikillä on mukavaa musiikkiohjelmaa ja päiväohjelma päättyy Järvenpään teatterin historialliseen kulkueeseen ja toritansseihin.
Lauantai-iltana kannattaa kaivaa discoreleet esiin, kun koko kävelykatu Janne muutetaan joraavaksi Suomen suurimmaksi ulkoilmadiscoksi. DJ:t soittavat Jannen varrella useissa eri tanssipaikoissa Suomen eri vuosikymmenten hittejä klo 18–22.
Sunnuntaina 13.8. klo 12–18 juhlat jatkuvat Järvenpään Rantapuistossa ilmaiskonsertin ja puistopiknikin merkeissä. Lavalla juhlaviikonlopun ohjelman huipentaa kaupunkimme kuumin tähti, Saara Aalto bändeineen klo 16. Aalto teki kansainvälisen läpimurtonsa vuoden 2017 alussa Iso-Britannian X-Factor-ohjelmassa. Ja nyt hän konsertoi juhlan kunniaksi kotikaupungissaan Järvenpäässä!
Rantapuiston lavalla nähdään myös paikallista nuorta osaamista, kun konsertin aloittaa järvenpääläinen Entäs Peltonen -yhtye. Myös Tuusulanjärvi Big Band viihdyttää yleisöä esittäen 100 minuuttia suomalaista musiikkia.
Tapahtumat järjestää Järvenpään kaupunki yhteistyössä Sykettä ja Sinfoniaa ry:n kanssa. Koko juhlaviikonlopun ohjelma on tarkoitettu koko perheelle ja tapahtumiin on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Minja Tuominen, Sykettä ja Sinfoniaa ry, puh. 040 137 3381
Tapahtuman tuottaja Anu Uhlenius, puh. 040 137 3331
Tutustu tapahtumiin:
www.kyllatapahtuu.fi
www.sykettajasinfoniaa.fi
www.jarvenpaa.fi/tapahtumat
www.jarvenpaa.fi/suomi100
#hyväjäke