Jyrkkäkosken ruukin muinaisjäännösalueella vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia vieraita. Tähän saakka vieraiden uutuusjäännökset on luovutettu perinnehengessä huusseihin, mutta vuodenvaihteessa rykäistään Ruukin tupa nykyaikaan.
Uudet vessat tulivat tarpeeseen
WC-investointi tuli tarpeeseen, sillä Ruukin Tuvalla kävijöiden määrä on kasvanut kesäisin tasaisesti ja huussimalliset käymälät eivät enää pystyneet vastaamaan kasvaneeseen käyttöön.
Vanhaa huussia ei oltu suunniteltu massiivisille asiakasmäärille ja esimerkiksi tapahtumien yhteydessä oli runsaasti hankaluuksia.
”Talvikäytössä huussi ei ollut naisten suosikki ja huomautuksia tuli myös tuoksusta. Nyt onkin mahtavaa, kun jatkossa vieraiden mieleenpainuvin muisto tulee olemaan itse miljöö tarvetoimintaympäristöjen sijaan”, kuvailee tilannetta Ruukin Tuvan yrittäjä Henri Jauhiainen.
Jyrkkäkosken ruukin uudet vessat otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön 30.-31.12.2017, kun Ruukilla juhlitaan vuoden vaihtumista. Vessat testataan tällöin toden teolla, sillä ilmaiseen koko perheen tapahtumaan odotetaan satoja ihmisiä.
Vessainvestointi vaati museoviraston hyväksynnän
Jyrkkäkosken ruukin muinaisjäännösalue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö ja sen vuoksi museovirasto seurasi tarkoin uuden wc-osaston rakentamista. Tuloksena onkin erinomaisesti muinaisjäännösalueeseen sopiva uusiorakenne.
Wc-osasto on tehty esteettömäksi ja nykyaikaiseksi vastaamaan laajan asiakaskunnan tarpeisiin. Investointi tukee Sonkajärven ja Jyrkän kylän asukkaiden (ml. matkailijat ja loma-asukkaat), Sonkajärven seurakunnan, Jyrkän Ruukin teatteriyhdistys ry:n vieraiden, kalastajien, vaeltajien ja matkailuyritysten toimintaa sekä kunnan alueella järjestettäviä tapahtumia. Investoinnista vastasivat Sonkajärven kunta ja Ylä-Savon veturi.
Lisätietoja
- Henri Jauhiainen, Ruukin Tupa
- p. 050 353 1897
- www.ruukintupa.fi