Työelämässä kiireestä on tullut kroonista. Kiire on kummallinen ilmiö, joka on ujuttanut lonkeronsa joka puolelle, kotiin, harrastuksiin ja työelämään. Tiukka aikataulu ja suorittaminen sanelevat elämää ja tekemistä. Näin ei voi jatkua. Kiire aiheuttaa enemmän kuluja kuin tuo tuloja”, kertoo juuri julkaistun Hoppu on hanurista kirjan kirjoittaja, Kissconsulting Oy:n toimitusjohtaja Maarika Maury.
Kirjaa varten haastateltiin yli toistatuhatta ihmistä kertovat Haastatteluista ilmeni selvästi, että kiire tuntuu yhä vain kiihtyvän työelämässä ja tekemisen määrä vain kasvaa. Konstit kiireen helpottamiseen kyllä tiedetään, mutta käytännön tasolla kiire vie loppupelissä voimavarat. Työ hajautuu ja keskeytyy jatkuvasti. Kiireestä on tullut kuin kiusallinen ihottuma, josta ei pääse eroon”, mainitsee toinen kirjan kirjoittajista Kissconsulting Oyn kehitysjohtaja Jaana Tuomila.
Kiire syö laatua, ahmaisee rahaa, sairastuttaa ja tekee ihmiset äkäiseksi. Ja se maksaa miljardeja. Laskuun voidaan ynnätä mm. turhat sairauspoissaolot, kiireestä johtuvat tapaturmat, stressin tuomat työyhteisöilmapiiriongelmat ja asioiden moneen kertaan tekeminen”, toteaa Maury kiireen aiheuttamista kuluista.
Tässä muutamia otteita kirjan tarinoista:
”Lapseni leikki nukkekodilla. Kuuntelin hetken hänen leikkiään, pian punakorvaisena. Lindan äitinukke hoputti lapsinukkea kiukkuisella äänellä: nyt äkkiä haalarit päälle, nyt on kiire.” – Netta 27 v
”Minulla on sellainen olo, kuin olisin sätkynukke. Kaikki muut, pomosta työkaveriin, asiakkaaseen ja lasten harrastusten valmentajaan ohjaavat elämääni – tai paremminkin hallitsevat sitä aikatauluttamalla päiväni täyteen. Sinkoillaan ja säntäillään sinne, minne käsketään. Tajuan, että elän täysin muiden toivomusten ja vaatimusten mukaan, enkä ehdi elää omaa elämääni. Jos aamupäivästä mietin, että laittaisin jotain omaa tekemistä kalenteriini, olisi se aika on jo puoleen päivään mennessä ryöstetty.” – Sara 33 v
”Sähköpostin määrä paisuu. Toisaalta paine kasvaa siitäkin, että omalle elämälle pitäisi jäädä jotain aikaa. Yritän ängetä kalenteriini kaiken mahdollisen ja tavoitelistaan pitää mahduttaa lapset, vaimo ja ne harvat ystävät, harrastukset ja se pirun meditointi. I think I am on the edge.” – Jokke 32 v
”Kollegani keskittyy täysin triviaaleihin asioihin todella perusteellisesti. Moni asia riittäisi ihan hyvin vähän vähemmälläkin viilauksella. Hinkkaa, hieroo ja hinkuttaa. Ja kun kaikki pitää tehdä täydellisesti, niin päätöksiä ei tule. Mikään ei tunnu tulevan valmiiksi.” – Kollega 35 v
”Tuntuu, että tämän päivän elämässä vallitsee liian haalimisen kulttuuri ja singahdetaan kuin harakka jokaisen kiiltävän perään. Hamutaan koko ajan enemmän suoritettavia töitä tai harrasteita, vaikka vähempi tekeminenkin riittäisi. Valitsemisen eli priorisoinnin taito on ehkäpä tärkein ohje, mitä haluamme antaa”, kiteyttää Maury. ”Toisaalta pitää hiljentää, mutta fokusoimalla ja yksinkertaistamalla voidaan myös nopeuttaa ja saadaan aikaan parempaa tulosta. Kun haukka yrittää saada kiinni yhtä aikaa montaa hiirtä, kaikki karkaavat.”
”Tuntuu, että kaikki kyllä teoriassa tietävät temput hopun kitkemiseksi ja osaavat ajanhallinnan perusteet, priorisoinnit ja sen tiukan ei:n sanomisen. Monet tunnistavat kiireen merkityksen ja ymmärtävät stressihormonien vaikutusjuuret ja seuraukset”, kertoo Tuomila. ”Tiedon puutteesta ei siis tosiaankaan ole kyse, mutta silti moni kärsii kiireestä ja kiireoireet, harmit ja hässäkät ujuttautuvat arkeen, niin työpaikalla kuin kotonakin. Nyt on aika tehdä asialle jotain, eikä vain kauhistella”, muistuttavat Maury, Meretniemi ja Tuomila yhteen ääneen.
Julkaisutilaisuudessa oli puhumassa mm Antti Joensuu TEM, Jyri Kansikas Work goes happy, Aleksi Salminen, Moosters Denim ja näytelmän keinoin Mikko Kivinen sekä kirjoittajat Maarika Maury ja Jaana Tuomila. Yksi kirjan kirjoittajista Tuomo Meretnemi on kuuden vuoden maailmanympäryspurhehduksella perheensä kanssa- kiireettömästi.
Maarika Maury, Jaana Tuomila ja Tuomo Meretniemi ovat kaikki valmennusyritys Kissconsulting Oy:n johtoryhmäläisiä ja Hoppu on hanurista kirjan kirjoittajia. Hoppu on hanurista -kirja on leikkimielisesti kutsutun Ahteri-trilogian kolmas osa. Kirja kuvaa humoristisesti kiireen tarinoita, mutta antaa myös käytännönläheisiä työkaluja kitkeä kiirettä pois elämästämme. Kirjassa on helposti toteutettavia työkaluja hopun kitkemiseen, niin yksilö- kuin yritystasollakin.
Lisätietoja, tarinoita ja tilastoja:
Maarika Maury, Kissconsulting Oy toimitusjohtaja, p. 050 5900 412, maarika@kissconsulting.fi
Jaana Tuomila, Kissconsulting Oy kehitysjohtaja, p. 0440 633 336, jaana.tuomila@kissconsulting.fi
Toimittajakappaleet tai pdf: maarika@kissconsulting.fi