Jyväskylän Rakennusmessujen odotettu vieras, Remonttipiiskuri Perttu Sirviö opastaa messuvieraat kohti onnistunutta remonttia. Remontoinnin ammattilainen esiintyy Paviljongin ohjelmalavalla joka päivä messuviikonlopun ajan, 16.–18.3.2018.
Lavaesiintymisten lisäksi Sirviö antaa maksutonta neuvontaa ja vinkkejä messukävijöiden remonttipulmiin C-hallin Remonttiklinikalla päivittäin ilman ajanvarausta.
MTV3:lla keväällä alkavan Remonttipiiskuri-ohjelman remonttimies Perttu Sirviö kertoo, että tee-se-itse –remontit jäävät kesken monista eri syistä.
- Hyvinkin aloitettu remontti voi katketa millä syyllä tahansa. Monesti syy liittyy talouteen eli budjetti räjähtää käsiin. Kiire töissä, sairastuminen, osaamisen puute –kaikkia syitä kuulee, mutta yleisin taitaa olla se, että havahdutaan siihen, kuinka isosta prosessista oikeasti on kyse. Olisi tärkeä jo ennen remontin aloittamista suunnitella remontti alusta loppuun ja käydä töihin vasta sitten, Sirviö kertoo.
Sirviö sanoo, että kesken jääneen remontin loppuunvieminen kannattaa aina joko omin käsin tai ammattilaisen avulla.
- Kun kuvasimme Remonttipiiskuria ymmärsin, miten tärkeä on saada oman kodin remontti valmiiksi. Ihmisten reaktiot olivat todella helpottuneita. Koti on kuitenkin jokaiselle se paikka, jossa suurin osa elämästä kuluu. Jos siellä on hommat levällään, ei siellä viihdy eikä sinne halua kutsua vieraita. Jos oma osaaminen ei riitä, niin ehdottomasti yhteys ammattilaiseen, Sirviö kannustaa.
Lisätiedot ohjelmasta: http://www.jklrakennusmessut.fi/ohjelmat
Lisää tapahtumasta: www.jklrakennusmessut.fi
Kuvat, videot, tiedotteet sekä muut mediamateriaalit: http://www.jklrakennusmessut.fi/media
Facebook:@jklrakennusmessut
Instagram:@jklrakennusmessut
Lisätiedot:
Jyväskylän Messut Oy:n toimitusjohtaja Juha Rahko puh. 0500 499 964
juha.rahko@jklmessut.fi