Helsinki saa kansainvälisen dekkari-illan, joka pidetään entisessä VPK:n talossa, nykyisessä Pompierissa
tiistaina 24. huhtikuuta kello 18–20. Vieraana on kolme sekä Suomessa että kansainvälisesti tunnettua ruotsalaisdekkaristia: Arne Dahl, Denise Rudberg ja Martin Österdahl.
Arne Dahl (s. 1963) on yksi arvostetuimmista rikoskirjailijoista Pohjoismaissa. Dahlin kirjoja on myyty yli kolme
miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 32 kielelle. Dahlin A-sarjan dekkareista on tehty suosittuja tv-filmatisointeja, jotka pyörivät parhaillaan Netflixissä. Dahlille on myönnetty rikoskirjallisuuden palkintoja Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Edellinen kirja Rajamaat aloitti tiheäjuonisen Berger & Blum -sarjan, joka saa jatkoa elokuussa.
Denise Rudberg (s. 1971) asuu Tukholmassa. Hän on opiskellut elokuvaa ja dramaturgiaa New Yorkissa ja juontanut kirjallisuusaiheista tv-ohjelmaa. Hän kuuluu Ruotsin vaikutusvaltaisimpiin dekkaristeihin ja on myynyt Ruotsissa 1,5 miljoonaa kappaletta kirjoja. Uusimmassa dekkarissaan Neljä kertaa kosto Rudberg keskittyy yksityiskoulun rehtorin murhaan, pääosassa jälleen tarkka mutta sydämellinen syyttäjän apulainen Marianne Jidhoff.
Martin Österdahl (s. 1973) on Ruotsin television ohjelmajohtaja ja tv-tuottaja ja varsinainen salaliittoteoriaoiden mestari. Hän on opiskellut Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta. Hän asui Venäjällä 1990-luvulla ja seurasi vierestä, kun Neuvostoliiton jälkeiset muutokset muovasivat maata. Österdahlin sankari Max Anger taistelee dekkarisarjassa itäisiä voimia vastaan, ja uutuusdekkarissaan Kymmenen on kuoltava Anger huomaa ainoana yhteyden Kurskin uppoamisen ja Putinin lausuntojen välillä.
Kansainvälinen dekkari-ilta on osa perinteistä Kirjan ja ruusun päivän tapahtumakokonaisuutta, jolloin muun muassa kirjakaupoissa on erilaisia tapahtumia.
Kansainvälinen dekkari-ilta
tiistaina 24.4. klo 18–20:
Arne Dahl, Denise Rudberg, Martin Österdahl, haastattelija Jukka Petäjä.
Pompier, Albertinkatu 29, 00180 Helsinki.
Liput 10 e + käsittelymaksu, sisältävät lasillisen juomaa. Liput Tiketistä (myynnissä 11.4. alkaen).
Tilaisuuteen on varattu pieni määrä medialippuja.
Kirjailijat ovat median saatavilla 23.4. alkuillasta sekä 24.4. Haastattelupyynnöt ja lipputiedustelut: nora.varjama@intokustannus.fi, puh. 050 547 6868
Pelkät arvostelukappalepyynnöt (kustantajasta riippumatta): arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Lisätietoja kirjailijoista ja isot kansikuvat:
Arne Dahl
Denise Rudberg
Martin Österdahl (kuva)
Tapahtuman Facebook-sivut (julki 10.4.)