Quantcast
Channel: Lifestyle - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 9087

Porvoossa Slottsgården-korttelin asukkaille sähköauto yhteiskäyttöön

$
0
0

Slottsgården-kortteli avaa Porvoossa autoilun uuden ajan. Pohjola Rakennus Oy Uusimaa on sopinut EkoRent Oy:n kanssa sähköisen yhteiskäyttöauton tuomisesta Slottsgårdeniin.

Asukkaat ovat ottaneet innostuneesti vastaan tiedon yhteiskäyttöautosta. Rakentajaa on kiitetty siitä, että suunnitelmissa on otettu huomioon myös autottomat asukkaat.

– Kaavavaiheessa pysäköintiä käytiin läpi ja otettiin huomioon korttelin sijainti keskustassa, hyvät kevyen liikenteen väylät sekä julkisen liikenteen yhteydet. Slottsgårdenin kantavana teemana on ollut yhteisöllisyys, jota myös yhteiskäyttöautot tukevat. Lisäksi alueella on taloja varttuneemmalle väestölle, joka ei enää käytä omaa autoa päivittäin eli auton omistaminen ei ole näin ollen kannattavaa, toteaa projektipäällikkö Marjo Salo Pohjola Rakennus Oy Uusimaasta.

– Usein yhteiskäyttöautoilla paikataan varsinkin lapsiperheissä kakkosautoa, mutta osa käyttäjistä korvaa myös ykkösauton esimerkiksi silloin, kun hyvien julkisten liikenneyhteyksien ansiosta ei tarvitse omaa autoa työmatkoihin, kertoo EkoRent Oy:n toimitusjohtaja Juha Suojanen.

EkoRent on kotimainen yritys Pohjola Rakennuksen tapaan. EkoRentillä on tällä hetkellä kymmenen palvelupistettä eri puolilla Suomea ja yhteensä 20 sähköautoa.

– Autojemme käyttäjille on iso merkitys sillä, että kyseessä on nimenomaan sähköauto. Moni ei välttämättä edes käyttäisi palvelua, jos pitäisi ajaa polttomoottoriautolla, Suojanen toteaa.

Sähköauto soveltuukin hyvin yhteiskäyttöautoksi, koska se on ekologinen, hiljainen ja mukava ajaa. Sähköautoa voivat vuokrata kaikki Slotssgårdenin asukkaat. Vuokraushinnat ovat alkaen 5 €/tunti ja 48 €/päivä.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan sähköautoiluun Slotssgårdenissa, Raul Hellberginkatu 3, torstaina 14.6. klo 16–18.

Kuvateksti:

Slottsgården-korttelin värikkäästä pysäköintihallista voi lähteä liikkeelle myös sähköisellä yhteiskäyttöautolla. Sähköautoa voivat vuokrata Slotssgårdenin asukkaat.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan sähköautoiluun Slotssgårdenissa, Raul Hellberginkatu 3, torstaina 14.6. klo 16–18.

 

Lisätietoja

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

Projektipäällikkö Marjo Salo

044 421 0332

marjo.salo@pohjolarakennus.fi

 

Myyntipäällikkö Virpi Niinivuo

044 421 0312

virpi.niinivuo@pohjolarakennus.fi

 

EkoRent Oy

Toimitusjohtaja Juha Suojanen

040 707 1091

juha.suojanen@ekorent.fi

 

www.pohjolarakennus.fi

www.ekorent.fi

www.slottsgarden.fi

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 9087

Trending Articles