Fiskarsin museo avaa kesäkautensa yhteistyössä Suomen vaunuhistoriallisen seuran kanssa. Museon tapahtumapäivän aikana yläruukki täyttyy hevosista ja hienoista vaunuista, työpajoista sekä muista aktiviteeteista. Alueella pääsee tapaamaan ruukkilaisia 1800-luvulta 1960-luvulle ja kokemaan elämää ennen meidän aikaamme.
Museon Täyttä laukkaa -näyttely aukeaa museorakennuksessa ja ensimmäinen esittely ruukinpatruuna Albert von Julinin johdolla alkaa klo 11.15. Näyttelyssä käsitellään hevosten merkitystä ruukkilaisten arjessa. Päärakennuksen yläkerrassa pääsee vaikka ottamaan nokoset heinäpaalilla hevostallissa ja tervehtimään vanhoja ruukin työhevosia. Perinneajot ajetaan klo 12-14 välisenä aikana Peltorivi-Isidorintie-Malcomintie -reitillä. Perinneajoissa valjakot eivät tavoittele vauhtia vaan kokonaisuuden historiallista autenttisuutta. Kyseessä on leikkimielinen kilpailu, jossa tuomaristo arvostelee valjakot ja yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Pienimmät museokävijät pääsevät miniponi Lilla-gubbenin vaunun kyytiin klo 13.00-15.30. Tapahtuman aikana leivintuvalla Fina ja piika Inkeri tarvitsevat apua jyvien jauhamisessa, voin kirnuamisessa ja leipomisessa. Tinavalimossa Kallet opastavat tinasotilaiden valamisessa ja puutarhassa voi heittää vaikkapa hevosenkenkää. Pihalla voi tavata Hanna Lovénin tiedottamassa Pikku-Pässin tulosta ruukkiin ja muitakin von Julinin tyttäriä Heleneä ja Sigridiä näkee museorakennuksissa. Voi myös nostaa hattua kuski Axel Eklöfille ja hänen tyttärilleen kohdatessaan heitä ruukinraitilla. Vähittäiskauppa on avannut ovensa ja valikoimissa on muun muassa vanhan ajan makeisia ja leikkikaluja. Kauppareissun ohessa voi jäädä vaihtamaan kuulumisia leskirouvan tai poikamiehen kanssa. Kummallakin riittää varmasti paljon kerrottavaa. Hammarbackenin kahvilassa Lulla-täti ja Agnes sammuttavat makeannälän ja kahvihampaan kolotuksen ja suolaisen ruoan tarjoilusta museoalueella vastaa Café Antique.
Tapahtumaa tukevat Karis-Pojo Sparbanksstiftelse, Stiftelsen till förmån för finlandssvenska kvinnor och hem ja Fiskarsin panimo. Tapahtumajärjestelyissä on yhteistyökumppanina Fiskars Village.
Museoon ja tapahtumaan on vapaa pääsy!
Lisätietoja:Fiskarsin museo
Susanna Louneva
susanna.louneva@fiskarsmuseum.fi
p. 044 5752874
Suomen Vaunuhistoriallinen seura ryJenni Mäntynenkiesimestarit@mantynen.comp. 050 3824775