IKEA-ravintoloiden ruokahävikistä jalostettua biokaasua voi syyskuusta alkaen tankata myös IKEA-tavaratalon yhteyteen Vantaalla rakennettavalta kaasutankkausasemalta. Tavoitteena on tulevaisuudessa avata kaasutankkausasemat kaikkien IKEA-tavaratalojen yhteyteen.
IKEA -tavaratalon yhteyteen Vantaalla avataan syksyllä 2018 kaasutankkausasema, jonka biokaasu jalostetaan muun muassa IKEA-ravintoloiden ruokahävikistä. Vantaan tankkausaseman rakennustyöt aloitetaan pikimmiten, ja asema on tarkoitus avata käyttöön Vantaan IKEA-tavaratalon tontilla tulevan syyskuun aikana.
– Haluamme näyttää aktiivisesti esimerkkiä ottamalla käyttöön uusia kiertotalouden keinoja. Mahdollistamalla kaasutankkausasemien verkoston laajentumisen voimme yhä vahvemmin kannustaa ja inspiroida kestävämpiin arjen valintoihin niin henkilökuntaamme, asiakkaitamme kuin yhteistyökumppaneitammekin, iloitsee IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen.
Ruokajätettä hyödyntävien tankkausasemien tarjoaminen asiakkaille, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille yhteistyössä Gasumin kanssa on yksi teko IKEA Suomen konkreettisten ympäristötekojen sarjassa. IKEA on Suomessa jo energiaomavarainen tuottamalla tuulisähköä Kemin Ajoksessa ja käyttää vain uusiutuvaa energiaa omissa toiminnoissaan.
Yhteistyöllä kestävämpää arkea
Espoon tankkausasema ja tuleva Vantaan tankkausasema ovat IKEA Suomen yhteistyökumppani Gasumin, ja tankkausasemilla voi tankata sekä maa- että biokaasua. Tankkausasemilla tankattavaa biokaasua tuotetaan muun muassa IKEA-ravintoloiden biojätteestä.
– Me IKEA-konsernissa uskomme, että vastuullinen liiketoiminta on ainoa mahdollinen tapa toimia. Gasum-yhteistyö on hieno esimerkki siitä, miten voimme yhteistyöllä luoda uusia tapoja rakentaa kestävämpää arkea, Lehtinen sanoo.
– Kaasuautojen määrä on kovassa kasvussa Suomessa ja uudet kaasutankkausasemat ovat tärkeässä roolissa tämän kasvun tukemisessa. Biokaasun tuottaminen biojätteestä sekä sen käyttäminen liikenteen polttoaineena on yrityksille käytännöllinen tapa toteuttaa kiertotaloutta sekä vähentää entisestään päästöjä toiminnassaan, sanoo Markus Kaarlela, Gasumin biokaasuliiketoiminnan kehityspäällikkö.
Maailmanlaajuisesti ensimmäinen IKEA-yksikön yhteydessä sijaitseva kaasutankkausasema avattiin 1. maaliskuuta IKEA-tavaratalon yhteyteen Espoossa. Lähivuosina tavoitteena on rakentaa tankkausasemat myös muiden IKEA-tavaratalojen yhteyteen.
Lisätietoja:
IKEA Viestintä, pr.finland@IKEA.com, puh. 040 451 7856