Quantcast
Channel: Lifestyle - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 9087

Vauvat minuuteissa uneen tuudittava patja on jännittävien kansainvälistymishetkien edessä

$
0
0

 

LullaMe on saanut tuotantonsa vauhtiin ja valmistautuu kansainväliseen kasvuun vauvat nukuttavalla patjallaan. Suomi tunnetaan maailmalla jo entuudestaan lasten hyvinvoinnin kärkimaana. LullaMe-patja halutaan seuraavaksi nostaa neuvolajärjestelmän ja äitiyspakkauksen kaltaisten menestystarinoiden joukkoon.

"Olemme henkilökohtaisesti soittaneet jokaiselle asiakkaallemme. Tuotteen käytettävyydestä ja laadusta tulee erinomaista palautetta. On mahtavaa olla kotoisin Suomesta, jossa tekninen ja tuotannollinen osaaminen on maailman huippua. Seuraavaksi panostamme myyntiin ja markkinointiin niin paljon, että tuotteesta tulee maailmalla tunnettu”, kertoo LullaMe:n perustaja Hanna Sissala.

LullaMe hakee nyt rahoitusta kansainväliseen kasvuun käynnistämällä joukkorahoituskierroksen. Kuluttajayritykselle laaja omistajakunta on etu.

Aiempia enkelisijoituskierroksia on yrityksellä ollut kaksi. Jälkimmäinen täyttyi kahdessa päivässä.

“Ihmiset ympäri maailmaa tietävät miltä tuntuu, kun vauva ei nuku, ja meillä on nyt siihen ratkaisu. Tuhannet suomalaiset ovat jo tsempanneet meitä. Nyt joukkorahoituksen kautta kaikilla on mahdollisuus myös omistajina auttaa meitä kasvamaan entisestään. Me uskomme, että Suomessa voi rakentaa menestyviä kuluttajabrändejä”, Sissala kannustaa.

”Joukkorahoituskampanja on erinomainen tapa LullaMe:n kaltaisille yrityksille kerätä kansainvälistymiseen ja kasvuun vaadittavat pääomat. LullaMe:n anti herättää kiinnostusta niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin sijoittajissa. Joukkorahoitus mahdollistaa sekä suurten että pienten sijoittajien osallistumisen tähän hienoon kansainväliseen kasvutarinaan ja innovaatioon jo alkuvaiheessa”, sanoo Raine Luomanen, Privanet Securities Oy:n FundedByMe:n liiketoiminnasta vastaava johtaja.

LullaMe:n joukkorahoituskampanja Privanetin FundedByMe-joukkorahoituspalvelussa alkaa 18.9.2018. Rahoituksen edistymistä voi seurata osoitteesta https://fundedbyme.fi/investor/round/lullame

“Uskomme, että moni suomalainen tarttuu tilaisuuteen ja auttaa meitä tekemään myös kotimaisesta LullaMe-patjasta kansainvälisesti tunnetun menestystarinan. Uni on tärkeää niin vauvoille kuin vanhemmillekin ja sen puolesta olemme valmiita tekemään jatkossakin kovasti töitä”, Sissala summaa.

Lisätietoja tiedotteesta ja siitä, minkälainen polku on ollut löytää uudelle kuluttajayritykselle rahoitusta Suomesta:
Hanna Sissala, perustaja ja toimitusjohtaja, p. 040 830 1939, hanna.sissala@lullame.com


Viewing all articles
Browse latest Browse all 9087

Trending Articles