Sodankylään aletaan valmistelemaan Älykylä -yhdistystä Sodankylän Älykylää edistämään. Sodankylän kunnanhallitus päätti 20.11.2018 kokouksessaan, ettei kunta hae rahoitusta Sodankylän Älykylää valmistelevaan esiselvityshankkeeseen. ASV Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja Juri Laurilan mukaan päätös ei tullut yllätyksenä. "Varasuunnitelma on ollut jo pitkään olemassa, mutta halusimme vielä nähdä, haluaako kunnanhallitus muuttaa mieltään saamiensa lisätietojen ja muutetun hakemuksen pohjalta", Laurila selvittää. Uudessa hakemuksessa kunnan maksuosuus oli poistettu kokonaan ja kunnan tehtäväksi olisi jäänyt hankkeen hallinnointi.
Sodankylässä on paljon potentiaalia Älykylän perustamiseksi. Suunnitteilla olevat elinkeinoelämän hankkeet lisäävät ASV Oy:n näkemyksen mukaan kunnan asuntotarvetta tulevaisuudessa ja vireä tutkimustoiminta antaa mahdollisuuksia kehittää aivan ainutlaatuista tutkimusympäristöä. Sodankylän vahva keskuskeittiötoiminnan kehittäminen ja Lapin jakeluketjujen kehittäminen luo edellytyksiä ruoantuotantoon investoimiselle. Laurilan mukaan kunnanhallituksen päätös ei ole muuttanut Sodankylää toimintaympäristönä tai potentiaalisena Älykylän perustamispaikkana. "Nyt kun päätös on saatu, alamme toteuttaa varasuunnitelmaa", Laurila kertoo.
Valmistelu alkaa
Valmistelu Sodankylän Älykylä -yhdistyksen perustamiseksi alkaa välittömästi. Sodankylässä tullaan järjestämään kansalaistilaisuus, jossa kerrotaan lisää Älykylän tarkoituksesta ja kartoitetaan paikallisia, jotka haluavat kehittää kunnan asukasmäärää ja palveluntarjontaa ennakkoluulottomasti. Lisäksi perustetaan sosiaalisen median kanavat järjestön toimintaa tukemaan. Tilaisuus pyritään järjestämään jo tämän vuoden puolella tai heti ensi vuoden alussa. Perustajajäsenten kartoittaminen alkaa välittömästi. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua laittamalla sähköpostia info@arctic2020.fi -osoitteeseen.
Perustettavan Sodankylän Älykylä -yhdistyksen tarkoitus on edistää Sodankylän positiivista väestönkehitystä ja palveluntarjontaa. Alkuun yhdistys tulisi toimimaan Älykylän perustamista edistävänä järjestönä ja myöhemmin toiminta laajenisi Älykylän ja Sodankylän asukkaiden etuja ajavaksi järjestöksi. Perustamisen jälkeen yhdistys voi myös hakea rahoitusta hankkeelle, jonka kunnanhallitus hylkäsi.
"Olen saanut paljon positiivita palautetta Sodankylästä. Sen vuoksi haluan tarjota tämän mahdollisuuden kuntalaisille osallistua kunnan kehittämiseen", Laurila kertoo ja jatkaa "Minulle on tärkeintä koko Lapin ja maaseudun elinvoimaisuuden parantaminen, sekä ympäristö- ja ilmastoystävällisemmän asumisen kehittäminen, mutta en halua pettää myöskään Sodankylän asukkaita".
Myös maankäyttöasian edistäminen jatkuu. Voimassa olevan aiesopimuksen mukaan Sodankylän kunta on sitoutunut edistämään Älykylän perustamista ja auttamaan yritystä maan hankinnassa. Suunnitelmien mukaan maaneuvotteluita käydään ensivaiheessa Metsähallituksen kanssa Orajokisuunkankaan alueesta. Neuvottelut alkavat, kun aikataulut saadaan sovittua.
Monta hanketta valmisteilla
ASV Arctic Smart Village Oy:n kehittämä Älykylä -konsepti on otettu erittäin positiivisesti vastaan eri puolilla Suomea. Utajärvellä valmistellaan GeoHouse Älykylää ja Pelkosenniemi on jo jättänyt rahoitushakemuksen Pyhän Arktinen Älykylä -hankkeen aloittamiseksi. "Neuvotteluita käydään useiden kuntien kanssa hyvässä hengessä", Laurila avaa tämänhetkistä tilannetta. Näistä tiedotetaan lisää, kun päätöksiä tehdään.
Laurila haluaa myös kiittää Sodankylän kuntaa, joka on mahdollistanut konseptin kehittämisen alkuvaiheessa. "En usko, että olisimme tässä pisteessä ilman Sodankylän kunnan sitoutumista", Laurila kertoo ja jakaa kiitosta erityisesti kunnan virkamiehille, jotka ovat olleet koko ajan tukemassa hanketta.
Lisätietoja:
Juri Laurila, toimitusjohtaja, Arctic Smart Village Oy
juri.laurila@arctic2020.fi
+358 40 514 5000
www.arctic2020.fi