Quantcast
Channel: Lifestyle - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 9074

Juhlavuottaan viettävä Sexpo julkaisee seksuaalipoliittisen ohjelman

$
0
0
Sexpo on 50 vuoden aikana kasvanut Suomen johtavaksi seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijajärjestöksi. Juhlavuotensa kunniaksi Sexpo julkaisee tänään keskiviikkona Nautinnon aika -teoksen (Into), joka on kattava kokonaisuus aikamme seksuaalipoliittisia aiheita. Kirja tarjoaa tietoa, argumentaatiota ja punnittuja analyyseja, joista on konkreettista hyötyä vaikuttamistyössä sekä tukea seksuaalipolitiikan päivänpolttavissa kysymyksissä.
 
Kun Sexpo perustettiin vuonna 1969, oli homoseksuaalisuus laitonta mutta puolison raiskaaminen avioliitossa laillista. Niistä ajoista on edistytty paljon, mutta seksuaalipolitiikan asema päätöksenteossa tarvitsee yhä vahvistamista. 
 
”On tärkeää saada seksuaalisuus kaikessa laajuudessaan kiinteästi mukaan poliittisiin keskusteluihin, sillä seksuaalisuus on osa ihmisenä olemista. Tämä on myös kirjan viesti: seksuaalisuutta ei voida sivuuttaa kevyenä viihteenä tai vapaaehtoisena perehtymisalueena, mikäli todella halutaan kantaa vastuuta yksilöiden ja yhteisöjen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista”, linjaa Sexpon hallituksen puheenjohtaja Tiia Forsström.
 
Nautinnon aika käsittelee muun muassa seksuaalioikeuksia monikulttuurisessa yhteiskunnassa, transihmisten asemaa, seksuaalirikollisuutta ja seksuaalikasvatuksen tilaa sekä seksityötä, seksuaalisia mieltymyksiä ja pornografiaa.  
 
Julkaisutilaisuudessa Venla-palkitun Ina ❤ porno -ohjelman toimittaja Ina Mikkola nostaa kirjasta teemoja keskusteluun ja haastattelee sen kirjoittajia. 
 
Kirjan ovat kirjoittaneet seksuaalirikosten ennaltaehkäisytyön parissa toimiva seksuaalikasvattaja ja yhteiskuntatieteilijä Anni Ahtola; Sexpon puheenjohtaja, FM, seksialan yrittäjä ja tietokirjailija Tiia Forsström sekä Sexpon toiminnanjohtaja, VTT, filosofi ja seksuaalieetikko Tommi Paalanen.
 
Aika: ke 16.1. klo 16
Paikka: Era Nova Bookshop (Kasarmikatu 2, Helsinki)
 
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!
 
Lisätiedot
Tiia Forsström, puheenjohtaja
041 591 095, puheenjohtaja@sexpo.fi
 
Tiina Vilponen, viestintäpäällikkö
050 363 2852, tiina.vilponen@sexpo.fi

Viewing all articles
Browse latest Browse all 9074

Trending Articles