”Kiinteistönvälityksessä naisten euro on yhtä suuri kuin miestenkin euro”, toteaa RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto. Tutkimme Suomen toimistojemme kiinteistönvälittäjien menestymistä työssään viime vuoden ajalta ja tulimme johtopäätökseen, että naiset tienaavat vähintään yhtä hyvin työssä kiinteistönvälittäjänä kuin miehetkin – usein jo huomattavasti paremmin kuin miehet.
Kiinteistönvälitys on ennen kaikkea ahkeruus- ja taitolaji, jossa ainakin meidän toimintamallimme tarjoaa työkalujemme osaavalle käyttäjälle merkittävän etulyöntiaseman menestymiseen, jatkaa Aalto.
RE/MAX Suomi tutki Euroopan alueella toimivien toimistojensa sukupuolijakaumaa ja havaitsi Suomen olevan yksi tasa-arvoisimmista Euroopan maista, jos verrataan välittäjien sukupuolijakaumaa.
Kansainvälisyys on RE/MAXin ytimessä
”RE/MAX Europen koulutustapahtumassa Roomassa oli viime viikolla koolla 1200 RE/MAX välittäjää eri puolilta Eurooppaa. Valtaosa kokousedustajista oli hyvin koulutettuja nuoria naisia ja miehiä, joita RE/MAX brändi houkuttaa yhä enemmän työpaikkana Euroopassa”, toteaa Pasi Aalto.
Suomessa RE/MAXilla on ollut ilo havaita nuorten korkea-asteen koulutettujen yhä voimakkaampi kiinnostus RE/MAXiin työpaikkana eri rekrytointitapahtumissaan. ”RE/MAX tarjoaa Suomessa aidosti kansainvälisen vaihtoehdon ja koulutusmahdollisuuden kiinteistönvälitysalalla, joten olemme erittäin iloisia, että viestimme tavoittaa koko ajan paremmin nuoret työuraa suunnittelevat ihmiset Suomessa”, iloitsee Pasi Aalto.
Lähde: RE/MAX Suomi / RE/MAX Europe
Lisätietoja
Pasi Aalto | Toimitusjohtaja | RE/MAX Suomi
+358 400 322 232 | pasi.aalto@remax.fi | www.remax.fi