World Luxury Hotel Awards on palkinnut jo vuosikymmenen ajan loistavan palvelun hotelleja
Kemin LumiHotelli on voittanut World Luxury Hotel Awards 2016-kilpailussa kahdessa kategoriassa. Ainutlaatuisen luksuselämyksen tarjoava hotelli voitti Global awards-, eli maailmanlaajuisessa palkintokategoriassa Bespoke Luxury Experience -sarjan parhaana. Lisäksi maakohtaisessa sarjassa LumiHotelli palkittiin parhaana ekohotellina. Palkinnot jaetaan lauantai-iltana 29.10.2016 Qatarissa, Dohassa. Kilpailut on järjestetty jo kymmenen vuoden ajan ja vuosittain palkitaan laadukkaita hotelleja, joissa saa loistavaa palvelua. Tilaisuudessa hotellijoitsijilla on loistava mahdollisuus päästä tapaamaan alan huipputoimijoita eri puolilta maailmaa. Kemin Matkailu Oy operoi LumiLinnaa ja yhtiön toimitusjohtaja Susanna Koutonen iloitsee LumiHotellin menestyksestä ja kokee, että tilaisuuden ja palkinnon ansiosta Kemin LumiHotelli saa paljon näkyvyyttä. “Tilaisuudessa saamme tuotua Kemiä ansaitusti taas esille maailmanlaajuisesti. LumiHotelli voitti tänä vuonna jo valtakunnallisen palkinnon tullessaan valituksi parhaaksi majoituspaikaksi Suomessa Evento Awards 2106 -kilpailussa ja tämä maailmanluokan tunnustus on uskomattoman hieno saavutus. Henkilökuntamme Kemin Matkailussa on tehnyt loistavaa työtä, kiitos kuuluu kaikille,” jatkaa Koutonen.
Dohassa järjestetyssä gaalassa oli yli 300 kansainvälistä vierasta. Joukkoon kuului maailmankuulujen hotellien johtajia ja myyntipäälliköitä. World Luxury Hotel -palkinto jaetaan yli 60 eri kategoriassa erilaisille laadukasta palvelua tarjoaville hotelleille. Hotelli tulee valituksi kilpailuun ihmisten ehdotusten perusteella. Kilpailukutsun hyväksyttyään hotellia voi äänestää voittoon World Luxury Hotel-verkkosivuilla.
Voitokas LumiLinna juhlii Suomen itsenäisyyttä ja avautuu 21.1.2017
LumiLinna rakentuu Kemiin vuosittain ja tulevana vuonna 22. linna nousee uudelle paikalle, kuitenkin edelleen keskustan tuntumaan meren rantaan Kemin Mansikkanokalle. Nyt kun LumiLinna-alueesta kehitetään ympärivuotista matkailukeskittymää, alueelle avataan joulukuussa myös meren rannalle pienhuvilat, joista avautuu upea merinäköala ympäri vuoden. Päänähtävyytenä alueella tulee olemaan vuodesta 2018 alkaen ympärivuotinen LumiLinna. Kesällä alueella toimii myös leirintäalue, joka tulee kantamaan myös LumiLinna-nimeä.