Wheaty tuotteet on tunnettuja hyvästä purutuntumasta, korkeasta kasviproteiinipitoisuudesta ja luomuraaka-aineistaan. Uusi vuosi tuo uuden tuotteen monipuoliseen Wheatyn seitantuoteperheeseen.
Gary Burgerpihvi on uuden sukupolven seitanpihvi, jossa on aikaisempaa tiiviimpi koostumus sekä erillinen juustoa korvaava kuorrute. Tuloksena on mehukkuutensa hyvin säilyttävä pihvi, johon saa paistettaessa sopivan rapeuden ja päälle sulavan vegaanin juuston.
- Minulla on ollut pitkään toiveena saada aikaan juustoa korvaava tuote. Pääsimme hyvään alkuun viime vuonna lanseeratun Herkku seitannakin kanssa. Jatkoimme tuotekehittelyä ja nyt meillä on viipaloitava, juustoa korvaava tuote, kertoo Wheatyä valmistavan Topas GmbH yrityksen perustanut Klaus Gaiser.
Suomalaiset Wheaty tuotteiden fanit nimesivät uutuuden Facebookissa järjestetyssä ideointikisassa Gary burgeriksi. Gary nimi juontaa alkunsa englanninkieliseen vegaaniyhteisöön. Brittein saarilla alkanut keskustelu näyttää mullistaneen maitoa korvaavien tuotteiden nimeämisen niin, että siellä markkinoille tulee yhä uusia maidottomia Gary tuotteita.
Wheaty Gary burgerin mehevä koostumus pääsee parhaiten esiin paistettuna tai uunissa lämmitettynä. Koostumus on saatu aikaan nostamatta tuotteen rasvapitoisuutta, joka on vain 6,9 g/100 g. Proteiinia tuotteessa on 26,8 g/100g ja hiilihydraatteja on 7,3 g.
Tuotetiedot: Pakkaus: 130 g
Valmistusaineet: seitan* 72,5 % (vesi, VEHNÄproteiini*), sulava lupiinisiivu (vesi, kookosöljy*, perunatärkkelys*, lupiinijauho* 3,5 %, luontaiset aromit, vuorisuola, sakeuttamisaineena johanneksenleipäpuujauhe*, happamuuden säätöaineena maitohappo (kasviperäinen), mausteet*), hiivauute*, vuorisuola, kookosöljy*, psylliumsiemenjauhe* mausteet*, paprikauute*
Allergisille huomautus: Sisältää gluteenia ja lupiinia, voi sisältää jäämiä selleristä, sinapista ja soijasta.
Uutuus saapuu Ruohonjuuren myymälöihin tällä viikolla sekä vähitellen hyvän vegaanivalikoiman tarjoaviin K-kauppoihin sekä luomuun erikoistuneisiin myymälöihin.
Saksalainen seitaniin erikoistunut Topas valmistaaluomuvehnästä vegaaneille ja kasviproteiinia ruokavaliossaan painottaville helppoja ja herkullisia vaihtoehtoja. Wheaty tuoteperheessä on leikkeleitä, makkaroita, pihvejä ja monipuolisesti ruuanlaitossa käytettäviä seitansuikaleita ja kuutioita mausteilla ja ilman. Kaikki tuotteet ovat valvottuja luomutuotteita ja sisältävät 24–36 g proteiinia 100 grammassa tuotetta. Koko valikoima löytyy osoitteessa www.wheaty.com
Osallistu sinäkin vegaanihaasteeseen!
Oikeutta eläimille ja Vegaaniliitto järjestävät myös tänä vuonna tammikuussa Vegaanihaasteen. Kampanjasivulta löytyy ruokaohjeita ja esimerkkejä haasteeseen vastanneista. Haasteeseen osallistuvat saavat halutessaan tukihenkilön, joka kannustaa ja vastaa kysymyksiin. Wheatyn tuotteilla kokeilijakin valmistaa nopeasti herkullista vegaaniruokaa!
Wheaty tuotteista lisätietoja maahantuojalta:
Itu Biodyn Oy, Asentajankatu 5, 00880 Helsinki puh. 09- 774 3010, itu@itubiodyn.fi
Valmistajan sivuilta tuotetiedot löytyvät myös suomeksi osoitteessa www.wheaty.com