Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi tuo maailmalla ilmiöksi nousseen pötköttely- ja lepotunnin Suomeen. Trendikäs uutuus löytyy Fressi-kalenterin tuntivalikoimasta tammikuussa.
30-minuuttinen Nokoset by Fressi -lepotunti alkaa rentoutusharjoituksella, jonka jälkeen on lupa syventyä vartiksi päiväunille viltin alla. Päiväunitunnelmaa voi vahvistaa hämärässä ryhmäliikuntasalissa korvatulpilla ja unimaskilla. Lempeän herättelyn ja muutaman minuutin loppuverryttelyn jälkeen olo on virkistynyt, energinen ja tehokas.
– Nokoset muistuttaa, että lepo ja palautuminen ovat avaimia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Maailmalla tämä on ymmärretty, esimerkiksi Yhdysvalloissa kuntokeskukset tarjoavat erilaisia rentoutus- ja lepotunteja. Uskon, että Suomessakin tuntiuutuudelle on kysyntää tehokkaan treenaamisen ja tarkkojen ruokavalioiden vastapainona, toteaa Fressin ryhmäliikuntapäällikkö Piia Ryynänen-Alaluusua.
Uutuustunnin tavoitteena on opettaa liikkujille myös kotona sovellettavia työkaluja rentoutumiseen, nukahtamiseen ja unenlaadun parantamiseen. Rentoutusharjoitukset ovat hyvä keino stressin vähentämiseen. Rentoutuksen avulla hengitystiheys ja sydämen lyöntitiheys laskevat, verenpaine laskee, palautuminen nopeutuu ja keskittymiskyky paranee. Oikeaoppinen hengitys on lähes jokaisen rentoutustekniikan avaintekijä.
– Hitaan ja rauhallisen hengittämisen vaikutus siirtyy aivorunkoon, sydämen toimintaan ja hengitystä sääteleviin hermoston osiin ja niiden kautta koko autonomisen hermoston säätelykeskukseen. Samoja reittejä kulkevat myös kehon stressireaktiot, joten rentoutusharjoituksilla voi vähentää stressiä, Ryynänen-Alaluusua toteaa.
Fressi DUO -tunnilla treenataan parin kanssa
Alkuvuoden toinen tuntiuutuus, Fressi DUO, tarjoaa tehokkaan toiminnallisen harjoituksen 45 minuutissa. Tunnilla keskitytään erityisesti voiman ja ketteryyden kehittämiseen. Fressi DUO -tunnilla jumppaajat kohtaavat paitsi ohjaajan, myös toisensa, sillä harjoitteet tehdään pareittain.
Uutuustunnit alkavat tammikuussa kaikissa 16:ssa Fressi liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa ympäri Suomen.
Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Piia Ryynänen-Alaluusua
ryhmäliikuntapäällikkö
Fysioline Fressi
050 388 3060
piia.ryynanen-alaluusua@fressi.fi
Lisätietoja uutuustunneista löytyy Fressin verkkosivuilta. Aikataulut päivittyvät joulukuun loppuun mennessä.
Nokoset by Fressi
Nokoset by Fressi -tunti muistuttaa levon ja rauhoittumisen merkityksestä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Tunti alkaa rentoutusharjoituksella, jonka jälkeen syvennytään vartin nokosille. Lempeän herättelyn jälkeen olo on voimaantunut ja energinen. 30 minuutin tunti tarjoaa virkistävän lepohetken sekä työkaluja rentoutumiseen ja nukahtamiseen. Tunnilla käytetään mattoja, vilttejä, korvatulppia ja unimaskeja.
Fressi DUO
Fressi DUO -tunti tarjoaa sähäkän treenin ystäville voimaa, ketteryyttä ja hauskaa yhdessäoloa. Tälle toiminnallisen harjoittelun tunnille voi tulla yksin, kahdestaan tai kaveriporukalla. 45-minuuttisella tunnilla harjoitukset tehdään pareittain. Energisen yhteishengen ja harjoitusparin kannustuksen ansiosta jokainen liikkuja voi ylittää itsensä Fressi DUO -tunnilla!