Tulevana viikonloppuna Fiskarsin Ruukissa tapahtuu runsaasti ja luvassa on elämyksiä kaikille aisteille.
Fiskars XXIV Puukkopäivät kokoontuvat Fiskarsin Ruukissa Seuraintalo Lukaalilla jo kahdennenkymmenennen neljännen kerran. Tästä johtuen Suomen Puukkoseura ry onkin nimennyt tapahtuman seuraavasti: Fiskars XXIV Puukkopäivät. Luvassa on kotimaista puukontekotaitoa ja käsityötä parhaimmillaan.
Jo perinteinen tapahtuma Fiskars Puukkopäivät tarjoaa tänäkin vuonna työnäytöksiä, kurssitusta ja opastusta puukonteon saloihin, sekä tietysti laajalti puukko-, tarvike- ja työkalumyyjien tuotteita. Tapahtumaan kuuluu muun muassa SM-puukkokilpailun voittajien palkitseminen, sekä vuoden puukkosepän julistaminen. Ja mitäpä olisi puukkopäivät ilman puukkohuutokauppaa jonka tuotto menee, perinteiseen tapaan, Puukkoseuran nuorisotyön tukemiseen. Puukkopäiviin kuuluu myös yleisökilpailu, jossa valitaan yleisön suosikkipuukko.
Fiskars XXIV Puukkopäivät järjestetään Fiskarsin Ruukin Seuraintalo Lukaalilla sekä sisällä, että ulkona lauantaina ja sunnuntaina 19.-20.5.2018, klo 9-16. Seuraintalo Lukaali, Fiskarsintie 318, 10470 Fiskari
Koti Fiskarsista – päivä Fiskars Oyj Abp järjestää Koti Fiskarsista – päivän lauantaina 19.5.2018 klo 10 – 14. Tapahtumatila sijaitsee toriliiterissä, jossa jaetaan tietoa asumisesta ja elämisestä Fiskarsissa.
Tavoitteena on esitellä elämää Ruukissa ja päivän aikana tehdään mm. tonttikierroksia minibussilla. Kierroksen aikana tutustutaan tonttialueisiin Fiskars yhtiön edustajan johdolla, joka kertoo asumisesta Ruukissa.
Päivän ohjelma: Klo 10-14 Koti Fiskarsista – tapahtumatila toriliiterissä avoinna kaikille. Tonttikierroksia tasatunnein. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Toriliiteri sijaitsee Fiskarsin torilla, Peltorivi 1, 10470 Fiskari
Mustard Brass Band (Bristol, UK) täyttää lauantai illalla Ravintola Kuparipajan. Luvassa on talon täydeltä tunnelmaa, kun 7 henkinen yhtye räjäyttää katon ja täyttää ravintolan rokkaavalla ja Funkyllä New Orleans tunnelmalla. Orkesteri kiertää parhaillaan Raaseporissa ja on täyttänyt konserttipaikat, keräten kiitosta energisestä esiintymisestään.
Fiskarsin Ruukin konsertti järjestetään Ravintola Kuparipajalla lauantaina 19.5, klo 20 alkaen. Konsertti on ilmainen. Ravintola Kuparipaja, Kuparivasarantie 5, 10470 Fiskari.
Lisätietoja tapahtumista antaa:
Jouni Virtanen, +358440277606
jouni.virtanen@fiskars.com
www.fiskarsvillage.com